Kuusjärven kirkko

Kuusjärven kirkko

Kirkkotie 2, 83630 Outokumpu

0400248770

660

Eräs seurakuntamme merkittävistä edistysaskeleista oli oman kirkon valmistuminen 1878. Tuona aikana nykyinen Outokummun kuntakeskus oli Kuusjärvellä kirkon läheisyydessä. Puuristikirkon on suunnitellut helsinkiläinen lääninarkkitehti Fredrik Öhman ja rakennustöitä johti tuusniemeläinen rakennusmestari Karjalahti.

Kirkkoon hankittiin 12-äänikertaiset urut v. 1915 Kangasalan urkutehtaalta.

Alttaritauluna on Ristiinnaulittu, joka esittää Kristusta ristillä. Sen on maalannut pohjoiskarjalainen Enossa asunut taiteilija Eino J. Härkönen.

Lukuisten korjausten jälkeen kirkko sai nykyisen muotonsa v. 1926, jolloin asennettiin mm. 1980 luvulle saakka palvelleet lämmityskamiinat.

Kirkon alttarivaatetuksen on suunnitellut tekstiilitaiteilija Dora Jung. Alttarivaatetusta on täydennetty viime vuosina Hanna Korvelan suunnittelemilla tekstiileillä.

Nykyisen ulkoasunsa kirkko sai v. 1979. Kirkossa on 660 istumapaikkaa. Kirkkoon saatiin sähkölämmitys v. 1983. Ympäristön kaunistamiseen paneuduttiin erityisesti 1940-luvulla, jolloin ryhdyttiin kirkkopuiston ja sankarihautojen rakentamiseen. Sankaripatsaan on suunnitellut Gunnar Finne.

Nykyisin Kuusjärven kirkko on kesäkäytössä lukuun ottamatta joulun ajan tapahtumia. 
Tervetuloa ihastelemaan kirkkoa ulkoa ja sisältä, kirkko on avoinna kesällä.
Kirkossa ei ole vesipistettä, käsidesiä saatavilla kirkossa ja ulkowc-tila löytyy vanhasta varastorakennuksesta kirkon vieressä.

 

Urut

12-äänikertaiset pneumaattiset urut (opus 264/1915) on rakentanut Kangasalan urkutehdas.

 

Urkujen äänikerrat

I-sormio:

- Borduna (16')

- Principal ( 8')

- Konsertflöte (8')

- Gamba (8')

- Octava (4')

- Rauschquint (2 2/3' ja 2')

 

II-sormio:

- Aeoline (8')

- Voix celeste (8')

- Gedackt (8')

- Geigen principal (8')

- Salicet (4')

 

P-jalkio:

- Subbass (16')

 

Yhdistimet:

- I/I (4')

- II/I (8')

- II/I (16')

- II/II (16')

- I/P (8')

- II/P (8')

 

Paisutuskaapit:

- II-sormio

 

 

-

-

Esteetön kulku Esteetön kulku
Lähes esteetön tila Lähes esteetön tila
Pysäköinti Pysäköinti
Pysäköintipaikka liikuntaesteisille Pysäköintipaikka liikuntaesteisille
wc wc
Piano/flyygeli
Äänentoistolaite
Vahtimestari paikalla
Omatoiminen tilaisuus

Tapahtumat

su 17.12. klo 14.00 -15.30

Kirkkotie 2, 83630 Outokumpu

Kauneimmat joululaulut sanajumalanpalvelus Kuusjärven kirkossa

Vietämme Kuusjärven kirkossa Kuneimmat joululaulut jumalanpalveluksen.
su 24.12. klo 15.00

Kirkkotie 2, 83630 Outokumpu

Jouluaaton hartaus

Tule hiljentymään joulun sanoman äärelle kirkkoon!
ma 25.12. klo 8.00

Kirkkotie 2, 83630 Outokumpu

Jouluaamun jumalanpalvelus Kuusjärven kirkossa

Tule kuulemaan ilosanoma Jeesuksen syntymästä ja viettämään pyhää hetkeä Jumalan lupausten täyttymisen äärellä!