Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Piispantarkastuksen loppulausunnossa v. 2019 seurakunnalle annettiin kehittämistehtäviä, joista yksi oli Kuusjärven kirkon peruskorjauksen suunnittelu. Korjaussuunnitelmaa tehdään huolella, miettien ensisijaiset korjauskohteet, ja laajentaen korjausta täyttämään nykyajan ja tulevaisuuden käyttötarpeita.
Kuusjärven kirkko tulee pysymään lähinnä kesäkirkkona. Jouluiset perinteiset tilaisuudet pidetään ja perinteitä kunnioitetaan. Tärkeimmäksi korjauskohteeksi on nimetty vesikaton uusiminen. Samanaikaisesti suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan kirkon sisätilaan esteetöntä kulkua, sisä-WC:TÄ, vesipistettä ja pientä keittiönurkkausta. Esim. kirkon takaosaan tuleva keittiönurkkaus ja "olohuone" palvelisivat kirkkokahvituksia ja muita kokoavan toiminnan tilaisuuksia. Kaikki riippuu tietysti yhteistyössä olevan Museoviraston luvista, mikä ylipäätään on vanhaan kirkkoon mahdollista toteuttaa.
Kuusjärven kirkon korjaus lisää kustannuksia seurakunnalle, ja siksi korjaussuunnitelmaa tehdään useiden vuosien päähän seurakunnan taloudellisen tilanteen mukaisesti edettäväksi. Mukana korjaustoimikunnassa on asiantuntijoita, ja toimikunnan puheenjohtajana toimii Eero Mononen.
Lisätietoja voi kysyä talouspäällikkö Sirpa Heikkilältä, p. 0400248779.
Kuusjärven kirkossa pidetään kesäisin iltakirkkoja, muutamia pääjumalanpalveluksia sekä toimituksia ja konsertteja.
Tervetuloa ihastelemaan kirkkoa ulkoa ja sisältä, kirkko on avoinna kesällä arkisin klo 9-13.
Korjaustoimikunnan jäsenet ovat:
Eero Mononen, puheenjohtaja
Mikko Tukiainen, Rakennuspalvelu Tukiainen Oy
Vesa Tuononen, Jokiväri Oy
Semilia Räsänen, kirkkoneuvoston edustaja
Kari Riikonen, kirkkovaltuuston edustaja
Kirkkoherra Satu Ruhanen
Talouspäällikkö Sirpa Heikkilä
Korjaustoimikunnan kokoontumisissa mukana kirkkoneuvoston valitsema rakennuttajakonsultti
Esa Mustonen, Rakennuttajatoimisto Protiimi Oy
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä