Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Syksyn isosleiri pidetään 29.9.-1.0. Kontiolahdella VaaraSportin tiloissa (vanhalla kasarmialueella). Leirille lähdetään Outokummun kirkolta klo 17.30 ja Polvijärven seurakuntatalon pihasta n. klö 17.55. Mukaan voi tulla myös Joensuusta Kajaanintien varressa Prisman kohdalla olevalta pysäkiltä. Isosleirillä harjoitellaan isos- ja kerhonohjaajataitoja ja mukaan toivotaa uusien isosten lisäksi myös vanhempia isosia ja apuohjaajia.
Ilmoittautuminen isosleirille (ja isosteluun yleensä) on avoinna! Ilmoittautuminen leirille päättyy 12.9. Olet sitten uusi tai jo kokenut isonen, tule ihmeessä mukaan!
Ilmoittaudu isosleirille tästä!
Kirkon tulevaisuusseminaariin lähtee Outokummusta kaksi edustajaa. Emme tiedä, millaisiin tilanteisiin he tarkalleen tulevaisuusseminaarissa päätyvät, mutta jos haluat antaa heille ajatuseväitä mukaan, voit tehdä sen tämän lomakkeen kautta: Terveisiä tulevaisuusseminaariin
Syys- ja kevätkaudella melkein joka perjantai-ilta kokoonnutaan Outokummun kirkon kellariin juttelemaan, pelaamaan, hengailemaan tai musisoimaan. Hartaus noin klo 20.30 ja pientä purtavaa tarjolla.
Jos ovi ei ole auki, soita ovikelloa (kyllä se on olemassa, kirkon takaoven oikealla puolella - ovessa lukee mm. kappeli).
Koronasta johtuen Kellarit ovat välillä pois ohjelmistosta. Seuraa Instagramissa tiliä nimeltä nuori_oku, niin saat viimeisen tiedon joka perjantaista.
Isos- ja kerhonohjaajaleirejä on yksi syksyllä ja yksi keväällä. Lisäksi isoset oppivat isosen tehtävistä alakouluikäisten lasten leireillä ja seurakunnan tapahtumissa sekä hiippakunnallisissa ja rovastikunnallisissa tapahtumissa.
Isosia tarvitaan leireillä sekä lasten että rippikoululaisten kanssa. Kerhonohjaajat tekevät arvokasta työtä ja mahdollistavat ilmaisia harrastuksia alueen lapsille.
Tervetuloa mukaan! Satkalta voi kysellä lisätietoja.
Sulattamo
Satka tai Emmi on tavattavissa jutustelua tai erilaisten lomakkeiden vaihtoa varten. Turvatietolomakkeita leirejä ja retkiä varten saatavissa.
Keskiviikkoisin Kummun koululla ruoka-aikaan.
Torstaisin lukiolla ruoka-aikaan.
Tykkäätkö laulaa ja soittaa porukalla?
Kieroutuneet Päivänsäteet on juuri sinua varten. Ohjelmisto on pääasiassa kevyttä hengellistä musiikkia ja jäsenistö nuoria ja aikuisia.
Seuraava isosleiri pidetään syyskuussa. Lisätietoja tulossa myöhemmin
Toiveita joululeirin ohjelmasta saa laittaa Satkalle, Jussille ja Emmille.
Pidetäänkö keväällä 2024 kaikille avoin nuorten leiri? Mikä ajankohta olisi sille sinun mielestä hyvä? Toiveita ja ehdotuksia saa laittaa Satkalle, mieluiten viestillä...
Holylanit 2023 oli tarjoitus järjestää tammikuussa, mutta nille ei ilmoittautunut yhtään nuorta. Koska tämä oli ainakin kolmas vuosi, kun näin kävi, tulkitsemme, että aika on tainnut ajaa lanittamaan kokoontumisesta ohi. Todennäköisesti tällaista tapahtumaa ei seuraavana vuonna yritetä järjestää.
Seuraa instagramissa: nuori_oku
Nuorisotyönohjaaja Satka, satu.nahkola@evl.fi ja 0400248788
Seurakuntapastori Emmi, emmi.haring@evl.fi ja 0400248773
Viikkovapaat ma-ti
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä