Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaudella 2022-23 Outokummun seurakunnassa on tarjolla kaksi eri kerhoa. Lisää kerhoja voidaan järjestää, sikäli kun löytyy lisää innokkaita vapaaehtoisia kerhonohjaajia. Kerhonohjaajana voi toimia kerhonohjaajakoulutuksen saanut nuori tai aikuinen.
Kokkikerho
Maanantaisin klo 17.30-19 Outokummun kirkon alakerrassa. Sisäänkäynti kirkon takaa samasta ovesta kuin päiväkerhoonkin.
Liikkakerho
Liikkakerho on jatkamassa toimintaansa myös, lisätietoja tullee lähiaikoina!
Kouluikäisten lasten syysleiri järjestetään tänä syksynä Kuoringan leirikeskuksessa yhdessä Polvijärven seurakunnan kanssa. Leirin ohjelma on melko perinteinen: pelataan, leikitään, syödään, nukutaan, hiljennytään, lauletaan, vietetään aikaa ulkona, askarrellaan jne. Leirin ruokamaksu on 15 euroa, ja se maksetaan leirin alussa käteisellä.
Ilmoittautuminen alkaa 13.9. klo 16 ja päättyy 28.9. klo 8.00.
Leirille on varattu 12 paikkaa sekä Outokummun että Polvijärven koululaisille. Mikäli toisen seurakunnan kiintiö ei täyty, otetan toisesta seurakunnasta enemmän lapsia mukaan. Kaikkiaan leirille mahtuu siis 24 lasta, Jos kaikki halukkaat eivät mahdu leirille, arvotaan mukaan mahtuvat perhekunnittain ja ensisijaisesti kiintiöiden mukaan.
Ilmoittaudu syysleirille tästä!
Outokummun seurakunta järjestää leirejä kouluikäisille koulujen loma-aikoina. Leireistä tiedotetaan myös seurakunnan Facebook-sivuilla ja joissakin paikkakunnan Facebook-ryhmissä.
Ilmoittautuminen leirille tapahtuu viimeistään noin kaksi viikkoa ennen loman alkua. Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella vasemman laidan kohdasta ilmoittaudu mukaan.
Kerran vuodessa järjestetään kaikille kyseisenä vuonna 10 vuotta täyttäville outokumpulaisille yhteiset synttärijuhlat. Juhla järjestetään yhdessä kaupungin nuorisotyön kanssa. Yleensä nämä juhlat pidetään syksyllä ja kutsu lähetetään kotiin.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä