Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
![]() |
|
---|
"Suo, Herra toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!"
Seurakunnassa pidämme rukoushetkiä rauhan puolesta ja olemme keskustelua varten:
Ota yhteyttä: pastorit Emmi Haring, Hanne Janhonen, Satu Ruhanen tai diakoni Hanna Ikäläinen, nuorisotyönohjaaja Satka Nahkola (nuoret)
Valtakunnallisessa keskustelupalvelussa
Keskusteluapus nuorille Sekasin-chatissa Chat on avoinna arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.
Kirkon Ulkomaanapu tukee hätäavun toimittamista konfliktista kärsiville ihmisille. Hätäapua annetaan tarpeiden pohjalta yhdessä eurooppalaisten kumppanijärjestöjen kanssa. Käytännössä apu on esimerkiksi ruoka-apua, lämmikkeitä ja muita perustarvikkeita.
Konfliktin pelätään pakottavan ihmiset jättämään kotinsa. Kirkon Ulkomaanapu seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä paitsi Ukrainassa, myös laajemmin Euroopassa. Lisätietoja Kirkon Ulkomaanavun avusta UkrainaanLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Messut ovat katsottavissa suorana ja tallenteena seurakunnan kotisivujen YouTube-linkin kautta. Katso >>>
Aineellisen avun kohtaaminen ajanvarauksella
Seurakuntamme on mukana ESR+ (Euroopan sosiaalirahasto+) hankkeessa, jonka kautta meidän on mahdollista jakaa Aineellisen avun maksukortteja, joita on tarjolla rajallisesti. Maksukortin luovuttamisen yhteydessä keskustelemme vastaanottajan/perheen tilanteesta ja kartoitamme mahdollisuuksia helpottaa elämäntilannetta. Maksukortti on ensisijaisesti tarkoitettu työttömille vähävaraisille henkilöille ja heidän kotitalouteen kuuluville.
Outokumpu: Varaa aika diakoni Hanna Ikäläinen p. 0400 248 775
Polvijärvi: Varaa aika diakoniatyöntekijä Jussi Huttunen p. 0400 248 776
Pyydämme erityistä varovaisuutta hautausmailla liikkumiseen talvi-aikaan.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä